REIKIHOITO

Reiki on luontaishoitomenetelmä, jonka kehitti japanilainen Mikao Usui 1920-luvun alussa. Usui tarkoitti menetelmän fyysisten, emotionaalisten ja henkisten sairauksien hoitoon sekä yleisen hyvinvoinnin edistämiseen ja ylläpitämiseen. Hoidossa hoitaja siirtää käsiensä avulla parantavaa energiaa asiakkaaseen joko koskettamalla tai lähietäisyydeltä.

KAUKOREIKIHOITO

Tehdään asiakkaalle lähettämällä hänelle energiaa. Asiakas voi olla missä päin Suomea tai maailmaa tahansa.

HEALING

On myös energiahoito kuten reikihoito mutta voimakkaampi ja monipuolisempi. Healing hoidossa hoidettava voi esimerkiksi saada erilaisia  tuntemuksia kehoonsa sekä nähdä mm. värejä. Läsnä voi olla myös enkeleitä ja hoidettavan omat auttajat tai edesmenneitä, hoidossa voi saada viestejä myös henkimaailmasta tai omilta oppailta. Viestit voi ottaa vastaan niin halutessaan. Healing auttaa niin kehollisiin kuin mielenkin haasteisiin sekä voi myös auttaa pääsemään eteenpäin henkisellä polulla.

VALOENERGIAHOITO

On myös energiahoito, mutta hyvin lempeä ja rauhoittava. Hoidossa pyydetään mukaan enkeleitä hoitamaan asiakasta. Hoidossa olo on usein unenomainen ja hyvin levollinen. Hoidon aikana voidaan käydä chakrat läpi ne puhdistaen ja tasapainottaen jos se on tarpeen. Hoito muokataan aina asiakkaan tilanteen mukaan.

MEEDIOISTUNTO

Istunnossa välitetään rakkaudellisia viestejä edesmenneiltä sekä lemmikeiltä. HUOM en pysty valitsemaan sitä kukaan viestiä tuo vaan henkimaailma päättää sen itse

SELVÄNÄKÖ KANAVOINTI

Katson elämääsi ennen, nyt ja tulevaisuudessa ( oman tarpeesi mukaan, automaattisesti minulle ei tuoda kaikkea elämääsi liittyen vaan se mikä tässä hetkessä olisi tärkeintä), voit kysyä mitä vain elämääsi liittyen (työ, parisuhde, asuminen, talous, terveys). Ikäviä asioita ei minulle näytetä. Saan tietoja kaikilla aisteillani eli kuulen, näen, haistan, maistan sekä tiedän asioita. Minulle tuodaan niin paljon asioita elämään/elämiin liittyen että tarvitsen esimerkiksi selkeän kysymyksen jostain asiasta että pääsen juuri siihen asiaan kiinni.

HENKISENPOLUN KATSOMINEN

Katson henkisten asioidesi nykytilaa, tulevaa ja asioita jotka vaikuttavat niihin. Saat kysyä polkuusi liittyen mitä vain. 

EDELLISET ELÄMÄT

Näen jonkun / jotkut edelliset elämäsi ikäänkuin elokuvana ja kerron kuka sinä olet ollut, mitä olet tehnyt ja mitä sinulle on tapahtunut. Usein edellisistä elämistä löytyy joidenkin asioiden ymmärtämistä liittyen tämän hetkiseen elämään esimerkiksi taidot, pelot ja tunteet joitakin asioita kohtaan jne.

Tiedoksi: kaikki etähoidot tehdään ilman puhelinyhteyttä eli saat hoitoon ohjeet puhelimitse mutta hoidon ajaksi puhelinyhteys suljetaan jotta asiakas voi ottaa hoidon mahdollisimman rennosti vastaan ja hoitaja keskittyä hoitoon.

TAPAHTUMAT varaukset ja tiedustelut tapahtumiin p. 0407043326

5.5 Takaisin Omalle polulle ilta klo 18-19 Espoossa Kuunkehrä 2b 3krs, näissä illoissa teemme intuitiota ja mahdollisia henkisiä lahjojamme vahvistavia harjoituksia sekä matkaamme musiikin äärellä erilaisille matkoille. Oviraha 10€ ei osallistumispakkoa eli voit tulla aina kun itsellesi sopii

8.5 You tube livessäni klo 18-19 kanavoin vastauksia kysymyksiin ja välitän viestejä edesmenneiltä eli avaa You tube kanavani Tanja Tissari ja kirjoita chattiin kysymyksesi johonkin tiettyyn asiaan

18.5 Healing 2 eli energiahoidon jatkokurssi Espoossa, Kuunkehrä 2b, 3krs klo 11-15, kurssi on tarkoitettu healing 1 käyneille tai energiahoidosta jonkin verran kokemusta omaaville, sillä kurssilla syvennymme energiahoitoon liittyviin asioihin, hinta 135€

19.5 Takaisin Omalle polulle ilta klo 18-19 Espoossa Kuunkehrä 2b 3krs, näissä illoissa teemme intuitiota ja mahdollisia henkisiä lahjojamme vahvistavia harjoituksia sekä matkaamme musiikin äärellä erilaisille matkoille. Oviraha 10€ ei osallistumispakkoa eli voit tulla aina kun itsellesi sopii

26.5 Selvänäkö-ja meeedioistuntoja Salon Vartasassa Hoitola Kukkuvillan tiloissa, varattava on aikoja 14.30-15 sekä 16-17.30 välille 30 min 60€ 45 min 90€ varaukset p. 0407564700

31.5 Healing 1 eli energiahoidon alkeiskurssi Espoossa, Kuunkehrä 2b ja 3krs klo 11-17. Kurssilla saat teoriatietoa sekä käytännön harjoitusten kautta ymmärryksen omasta tavastasi välittää hoitavaa energiaa. Aikaisempaa kokemusta et tarvitse. Hinta 135€

7.6 Turun Puistokadulla Hiusmuotoilua tunteella tiloissa klo 13-20 selvänäkö-ja meedioistuntoja. Varattavissa 30/45/60 min aikoja 60/90/120€

5-6.7 Matka oman henkisyyden äärelle retriitti Tammisaaren Knippnäsin hyvänolon keskuksessa. Tämä huikea vkl tarjoilee kaikille henkisyyden äärellä olevien matkaajien polulle lisää ymmärrystä ja kokemuksia joiden avulla selkeytyy omaan henkisyyteen liittyvät asiat. Käymme läpi mm. selväaisteja, henkimaailmaan, energioita, healingiä ja oraakkelikortteja. Mitään vaatimuksia osallistumiselle ei ole, vain halu tavata muita henkisenpolun matkaajia sekä halua ymmärtää avoimin mielin omaa henkisyyttä lisää. Päivä alkaa klo 11.00 majoittumisella ja paikkaan ja toisiimme tutustumisella ja vkl päätty sunnuntaina lounaaseen puolen päivän paikkeilla. Hinta vkl majoitus, ruokailu ja ohjelma 290€, 1hh lisähuone maksu 30€ ja ilman majoitusta 260€. Ilmoittautuminen päättyy 20.6 ja ilmoittautumiset ovat sitovia. Maksu suoritetaan 2 vkoa ennen tapahtumaa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset p. 040-7043326 Sydämellisesti tervetuloa ❤️